keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Ehdokkaana Vantaalla ja Keravalla

(Teksti löytyy myös täältä, jossa voit selata oman alueesi ehdokkaita. Täällä ohjeet kuinka tukea kampanjaa.) 


Olen Junes Lokka, 46-vuotias vapaa toimittaja ja kokenut kansalaisvaikuttaja. Olen toiminut Oulun kaupunginvaltuustossa 2017–2021, missä ajoin tinkimättömästi tavallisten ihmisten asiaa – usein vastustuksesta huolimatta. Nyt asetun ehdolle Vantaan kuntavaaleissa ja Vantaa-Keravan aluevaaleissa Vapauden Liiton riveissä, koska uskon, että täälläkin tarvitaan rohkeita ääniä puolustamaan vapautta ja kansalaisten oikeuksia.

Minulle politiikka on järjen ja suoraselkäisyyden käyttöä. Valtuustossa paljastin epäkohtia, kyseenalaistin tuhlauksen ja vaadin avoimuutta – esimerkiksi Oulun holtittomat miljoonahankkeet, kuten kulttuuripääkaupunkihankkeeseen 20 miljoonaa, saivat minut nousemaan barrikadeille. Kauden aikana sain myös selvitettyä maahanmuuton kustannukset Oululle, vaikkakin selvitys jäi pintapuoliseksi. Koko Suomi oppi tuntemaan tiktok-tanssin nimeltä ”Turvallinen Oulu”. Oulu onkin ainoa kaupunki, jossa grooming-jengeistä edes puhutaan – vaikka ongelma on maanlaajuinen.

Haluan, että verorahat käytetään järkevästi: koulutukseen, terveydenhuoltoon ja turvallisuuteen, ei päättäjien päähänpistoihin.

Vapauden Liiton ehdokkaana puolustan yksilön oikeutta päättää omasta elämästään. Sananvapaus on minulle pyhä arvo – kukaan ei saa vaientaa toista vain siksi, että totuus sattuu. Samalla vaadin, että suomalaisten etu asetetaan etusijalle: hyvinvointivaltion on palveltava ensisijaisesti niitä, jotka sen ovat rakentaneet.

Tärkeimpiä teemojani ovat turvallisuus ja terveyspalveluiden saatavuus. Vantaa on Suomen turvattomin kaupunki juuri maahanmuuton ja nk. monikulttuurisuuden takia. Tätä väestönvaihtoa ovat poliitikot ajaneet tietoisesti vuosikymmeniä. Vanhat puolueet, jotka ovat aiheuttaneet valtavan maahantulijoiden tulvan, eivät pysty ratkaisemaan tätä itse aiheuttamaansa ongelmaa.

Olen ehdokas, joka ei kumartele, ei vaikene eikä tingi periaatteistaan. Äänestä minua, jos haluat päättäjän, joka pitää sanansa ja taistelee vapauden puolesta – ei vain puheissa, vaan teoissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti