Calais, tulevaisuuden kaupunki

Lähde: 7.2.2016: Le témoignage bouleversant de Simone sur le terrible quotidien des Calaisiens

Tässä olen, Pierre esittelikin jo minut. Nimeni on Simone ja asun Calais’ssa. Olen alkuperäinen asukas. Myös vanhempani olivat, ja Calais on koko elämäni. Kasvoin täällä, olen aina asunut täällä.

Calais oli ennen erittäin mukava kaupunki. Rakastin kävellä kaupungilla, saimme olla rauhassa, täällä oli aina todella paljon ihmisiä oli kesä tai talvi, vaikka kesät meillä eivät kovin lämpimiä olekaan sää ei koskaan ole erinomainen, mutta täällä oli elämää.

Katso video

Ja sitten, jokin aika sitten tuli pakolaisia Sangatten vastaanottokeskukseen ja Sarkozy päätti tyhjentää paikan jos näin voi sanoa, ja nämä pakolaiset tulivat Calais’iin.

Alussa jopa minä sanoin, että he ovat onnettomia ihmisiä, heillä ei ole mitään, ehkä voisimme auttaa heitä. En oikein osaa sanoa miten tämä tapahtui, mutta lyhyessä ajassa tänne ilmestyi tuhansia, kyllä – tuhansia pakolaisia. Tällä hetkellä heitä on 18 000 paikassa, jota kutsutaan “Viidakoksi”. Kyllä, 18 000.

Se on kauhistuttavaa, sillä he ovat luoneet kaupungin kaupungin sisälle. Heillä on diskoja, kauppoja, kouluja, partureita – heillä on jopa, öh, ei, en voi sanoa sitä… koska… mutta kaikille lienee selvää… miesten tarpeita varten… tietenkin ja...

He ovat tehneet teitä; he ovat jopa nimenneet nämä kadut. He äänestivät itselleen pormestarin, kyllä, poliisi ei voi edes mennä alueelle, jota he sanovat muslimien alueeksi – se on kiellettyä.

Kaiken tämän olisi vielä ehkä voinut sietää, mutta ei sietämätöntä voi sietää kun jatkuvasti, yötä päivää näkee mellakointia. He tulevat keskustaan 2000, 3000, 4000 joukoissa, joka paikkaan, he hakkaavat autoja rautaputkilla, hyökkäävät ihmisten kimppuun, he hyökkäävät jopa lasten kimppuun, täällä on raiskauksia, varkauksia, ette voi kuvitella mitä joudumme kärsimään. He tulevat koteihin, kun ihmiset ovat kotona, he vain tulevat sisälle, haluavat ruokaa, he vain ottavat mitä haluavat, joskus hakkaavat ihmisiä, varastavat mitä voivat ja mitä he eivät voi ottaa, he tuhoavat sen.

Ja kun haluamme puolustaa itseämme, meillä on poliisikin vastassamme. Poliisi ei ole hyväksynyt mitään valituksia pitkään aikaan. Oma poikani on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Hän oli kävelemässä hissukseen keskustassa kuunnellen musiikkia kuulokkeilla kun joku koputti häntä olkapäähän. Hän kääntyi ympäri luullen, että se oli joku hänen kavereistaan.

Kolme suunnist... turvapaikanhakijaa, anteeksi, antoi kunnon mäjäyksen kasvoihin rautatangolla.

Poikani ei ole heikoimmasta päästä, joten hän sai puolustettua itseään. Kolmoset saivatkin vähän runtua. Mutta hän kuuli jotain sivultaan – siellä olikin kolmisenkymmentä tulijaa, joilla oli pahat mielessä. Koska hän ei ole itsetuhoinen, hän pakeni. Kun näin poikani palaavan kotiin siinä kunnossa, totesin itselleni, että he olisivat voineet tappaa hänet. 

Hän ei ole ainoa. He hyökkäävät koulusta palaavien lasten kimppuun tai kun lapset ovat koulussa tai lukiossa. He jopa hyppäävät lasten kanssa samaan koulubussiin.

Tammikuun 23. päivä he aloittivat ison mellakan Calais’ssa. Se oli kauheaa. Se kesti koko iltapäivän ja illan. He jopa hyökkäsivät de Gaullen patsaan kimppuun ja kirjoittivat siihen: ”Fuck France” ja laittoivat ISIS:n lipun siihen alle.

Mitäs tähänkään muuta sanoisi? 

He riehuvat koska olosuhteet. Mutta mitä enemmän heille annetaan, sitä enemmän he vaativat. Mikään ei koskaan, koskaan, koskaan, koskaan riitä.

Kun he kohtaavat jonkun, he sanovat: ”Anna kännykkäsi”. Jos et anna sitä heille, turpaan tulee. Poliisin avun varaan ei kannata laskea. Sanoin jo, että he eivät ota edes valituksia enää vastaan. Jos protestoit, poliisi on sinun kimpussasi. Jos jonkun kimppuun hyökätään ja hän menee poliisille, vastaus on: ”Mitä haluat? He kaikki näyttävät samalta. Emme voi tehdä mitään.”

Ja minä en valehtele tässä. Lupaan teille.

Itse pidin kovin vierailuista poikani haudantapaisella. Se on merellä. Menetin poikani ja heitimme hänen tuhkansa mereen. Se oli hänen toiveensa ja kunnioitimme sitä. Sanoin miehelleni eräänä iltana: ”Vie minut poikani haudalle, tarvitsen sitä.”

En voi tehdä enää niin. Sillä jopa Calais’n keskustan ylittäminen on vaarallista. Illalla, kun tulee pimeä, en voi enää mennä sinne, mihin ennen niin halusin. En voi enää, se ei ole mahdollista. Minä pelkään. Olen peloissani ja meitä on useita tässä tilanteessa täällä.

Enkä ymmärrä calais’laisia. Eilenkin oli mielenosoitus, ja meitä oli ehkä tusina paikallisia, missä kaikki muut olivat?

Ei pelko teitä vaaralta pelasta. Hallitus on hylännyt meidät. He ovat päättäneet tuhota Calais’n ja jos me paikalliset emme reagoi kaikki Ranskan turvapaikanhakijat päätyvät tänne ja se on loppumme, kuolemme. Ja calais’laiset ovat kuin lampaita – en ymmärrä heitä. 

Eilen olin tässä mielenosoituksessa, olin keskellä sitä aviomieheni, poikani ja ystävieni kanssa. Siellä oli myös kenraali Piquemal. Ja mitä näin eilen, en salaa sitä teiltä, en voinut nukkua koko yönä koska näin tapahtuman uudelleen ja uudelleen. Siitä ei kerrottu televisiossa, radiossa eikä edes lehdissä.

Me näimme, että kenraali pidätettiin ja pahoinpideltiin kuin rosvo. Hänet, joka kuitenkin on ranskalaisten ikoni, Ranskan imago ja joka ansaitsee kunnioituksen ja kaiken kunnian asemansa ansiosta, kuten huligaani, hänet työnnettiin maahan.

Poliisit laittoivat jalan hänen kaulalleen. Vannon teille. Me näimme sen. Sen jälkeen he nostivat hänet ylös ja raahasivat häntä käsistä kantaen. Hänen jalkansa eivät edes koskettaneet maata.

Mellakkapoliisit jahtasivat meitä myös. Onnekseni olen tässä teidän edessänne tänään, sillä mieheni älysi ohjata meidät pois alueelta mellakkapoliisin autojen takaa. Jos näin ei olisi käynyt, meidätkin olisi otettu kiinni.

Olisin sellissä tänä päivänäkin ja mitä pahaa minä olen tehnyt? Tulin sinne vain osoittamaan mieltäni massiivista maahantunkeutumista vastaan, josta me kärsimme täällä Calais’ssa. Jopa kauppiaat ovat menettäneet 40-60% tuloistaan, kun taas aikaisemmin Calais oli menestyvä kaupunki, se oli eloisa, täynnä elämää, iloinen ja siellä oli turisteja aina kesälomina ja loppuvuoden juhlapyhinä. Tänä päivänä ei ole mitään jäljellä.

Kaikki kaupat, jotka olivat auki kaupungin keskustassa ovat laittaneet lapun luukulle yksi toisensa jälkeen. Calais on kuollut kaupunki. Kuollut kaupunki tänne laittomasti tulleiden takia.

Ja kun siirtolaiset tulevat kaupunkiin, Calais’n kaduille rautatankoineen ja polttopulloineen niin varokaa. Heidät on tavattu valmistamasta sellaisia. En ymmärrä miksi siirtolaisia ei rankaista.

Kun poliisi pidättää heidät, he päästävät siirtolaiset heti vapaaksi, kun taas jos me, calais’laiset, ranskalaiset, erehdymme tekemään yhtään mitään, meidät pidätetään välittömästi. Meitä kohtaan on nollatoleranssi. Meillä ei ole enää mitään oikeuksia.

Ja puhutaanpa rouva Bouchardista, Natascha Bouchardista (Calais’n kaupunginjohtaja). Minäpä kerron teille, miksi minä häntä kutsun: “Iilimato”. Kyllä, koska mitä pidempään hän on Calais’n kaupunginjohtajana toiminut, sen lihavammaksi hän on tullut, ja rehellisesti sanoen hän ei tee yhtään mitään Calais’n asukkaiden hyväksi.

Hän sai miljoonia euroja asukkaidemme auttamiseksi. Rahoilla oli tarkoitus auttaa calais’laisia etsimään työtä. Ensimmäiseksi kaupunginjohtaja rakennutti konteista asuntoja siirtolaisille. Hän valmistutti ne Bretagne’ssa, ei edes täällä. 

Ainoat työt, joita hän loi Calais’ssa – Minä tiedän koska minulla on ystävä, jolle tarjottiin yhtä paikkaa – olivat viisikymmentä duunia, joiden tarkoituksena oli siivota ne sotkut, jotka Viidakon maahanmuuttajat jättivät jälkeensä.

Voilà, siinä olivat Bouchardin järjestämät työt.

En pysty edes enää kommentoimaan kaupunginjohtajan facebook-sivua. No, se on kyllä myös vastavuoroista.

Kuten Pierre sanoi niin en ole intellektuelli. En ole käynyt korkeakouluja, koska menetin isäni nuorena, joten jouduin lopettamaan koulunkäynnin melko pian auttaakseni perhettä, mutta se ei tee minusta idioottia. Minä en ole idiootti. Minä näen kirkkaasti ja tiedän mistä minä puhun.

Me elämme täällä joka päivä ja täällä on myös jotakin muutakin: Ei Rajoja -liike. No Borders, paikallinen Loldiers of Odin / Rajat Auki. Se on pahin alhaiso/pohjasakka mitä voi olla, koska he ovat niitä, jotka työntävät laittomia maahantunkeutujia tänne meidän Calais’iimme aiheuttamaan hävitystä.

Kutsutaan sitä “asioiden sekoittamiseksi”, mutta se on paljon pahempaa kuin sitä. He ovat kaupungin reunoilla ja antavat käskyjään radiopuhelimilla.

Olen nähnyt mellakkapoliisin perääntyvän maahanmuuttajien tieltä. Tämä sai minut itkemään, koska sanoin itselleni, ettei tämä ole normaalia.

Se ei ole normaalia. Me olemme omassa kodissamme, omassa maassamme ja omassa kaupungissamme. Mellakkapoliisin pitäisi ennemmin käskeä maahanmuuttajia perääntymään, eikä itse perääntyä.

Maahanmuuttajat osoittavat mieltään, koska he haluavat 2000€ taskurahaa per kuukausi. Itse en saa sellaisia summia. He haluavat auton ja myös talon. Totta kai.

Keskustellaan taloista. Kun näemmä, että rouva Bouchard on häätänyt ihmisiä heidän omista taloistaan Calais’sta, jotka ovat olleet lähellä “Les Dunes” -aluetta, koska ne eivät ole olleet kelvollisia maahanmuuttajien läheisyyden takia. He kärsivät hyökkäyksistä, varkauksista ja sellaisista, heidät häädetään vaikka ovat vuokransa maksaneet.

Jopa minut häädetään kodistani ensi kuussa. He ottavat minulta taloni ja me olemme aina olleet rehellisiä. Mutta se on liian pitkä tarina.

Asiasta tuli tuomio ja he myyvät talomme ensi kuussa. Vaikka ei meitä voi mistään moittia. Minun mieheni on sairas. Hänellä on syöpä, mutta mitä väliä.

Ranskalaiset pitää murskata, heidät täytyy häätää. Heiltä pitää viedä kaikki ja jättää alue laumalle joka haluaa tehdä meistä itsestämme siirtolaisia.

Ja he sanovat meille, että tämä on “kulttuurin rikastumista”. Ihmettelen, mitä tämä rikastuminen on. Koska jos se on pelkkää ryöstelyä, tuhoamista, varastamista, raiskaamista jne., ranskalaiset ovat täysin kykeneviä tekemään tämän itse, pitää vain kysyä.

Minä puhun suoraan sydämestäni ja omilla sanoillani ja tässä nyt ollaan.

***

Lue myös Calais'ta käsittelevä kirjoitus vuodelta 2014: Vain siirtolaiselämää