Berliinin ongelma-alueen Neuköllnin (maahanmuuttajia 41%) pormestari Heinz Buschkowsky on kirjoittanut kirjan, joka tulee herättämään paljon keskustelua. BILD julkaisee siitä valittuja kohtia.
Bild 17.9.2012: Die bittere Wahrheit über Multi-Kulti
Tässä haluan puhua arkipäivän voimattomuudesta maailmassa, jossa kuljetaan supermarketin läpi, otetaan tavaroita, kuljetaan maksamatta kassan ohi ja tehdään kassalle selväksi, mikä häntä uhkaa, jos hän kutsuu poliisin paikalle.
Täällä viisi henkeä kulkee rinnan jalkakäytävällä ja muiden on väistyttävä. Täällä kaikki autoilijat tuijottavat punaisissa valoissa herpaantumatta mahdollisimman suoraan eteenpäin, jotta viereisen auton streetfighterit eivät alkaisi häiriköidä ja kysellä: "Onko sinulla jotakin ongelmia? Voimme hoitaa ne vaikka heti!"
Täällä isommat nuoret vaativat pienemmiltä tietullia tai käyttömaksua kiipeilytelineellä. Täällä nuorilta naisilta kysytään, haluavatko he hedelmöityshoidon. Täällä bussikuskin niskaan kaadetaan Colaa, jos hän kysyy matkalippua. Tämä kaikki saa huonolle tuulelle. Jo lukiessa.
Niin kauan, kuin harjoitamme kaiken ymmärtävää ja kaiken anteeksiantavaa politiikkaa ja viestitämme ihmisille, että emme aio tehdä mitään, koska tämä välinpitämättömyys hyvistä tavoista kuuluu kulttuuri-identiteettiin ja avoimeen maailmaan, niin kauan tulee meillä olemaan vain vastahakoisia taistelutovereita menestyskelpoisen integraatiopolitiikan tiellä.
Useimmiten kaikkein vanhimmat tai nuorimmat joutuvat kärsimään tästä reviirinpidosta. Heille näytetään, kuka on pomo.
Tämä jatkuva demonstratiivinen piittaamattomuus käytöstavoista, kuten kohteliaisuus tai toisten huomioon ottaminen; tai niistä yksinkertaisimmista säännöistä, kuinka ihmiset julkisella paikalla käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Se saa ihmiset kysymään: Missä minä nyt oikeastaan olen? Onko tämä vielä minun kaupunkini, minun kotimaani?
Siksi monet tulevat joskus lopputulokseen: Minä en pidä näistä ihmisistä. He eivät halua elää kanssani, joten minäkään en halua elää heidän kanssaan.
Kyse ei ole satunnaisista vallattomuuksista, vaan korttelin kingin on yhä uudelleen hyvin harkitusti osoitettava, että saksalaisilla ei ole mitään sanomista hänelle ja säännöt ovat hänelle yhdentekeviä. He onnistuvat tässä varsin hyvin.
Esimerkiksi Neuköllnin Sonnenalleella parkkeerataan jatkuvasti kolmelle väylälle. Ensimmäinen auto parkkeeraa jalkakäytävälle, toinen normaaliin parkkiruutuun ja kolmas sen viereen, siis ajokaistalle. Jos teillä on ajomatkallanne huonoa tuuria, niin joku pysäyttää autonsa eteenne (ainoalle vapaalle) ajokaistalle ja alkaa koilottaa jonkun kahvilan terassilla istuskelevan teetä tai kahvia siemailevan kanssa. Älkää tehkö silloin sitä virhettä, että painaisitte tööttiä tai nousisitte autosta, koska saattaisitte päätyä epämiellyttävään tilanteeseen.
Ongelmanne voitaisiin "ratkaista" heti tai jos saksalaisena luulette, että voitte pomotella täällä, tultaisiin teille näyttämään, että vastapuolen saappaita täällä nuolette te. Samoin käy myös poliisipartioille.
Poliisit varovat päästämästä ihmisiä käden ulottuville. Muuten voi käydä - hups - lakki tai jotakin muuta lähtee. Sitten alkaa kovaääninen palaveri siitä, mistä oikeastaan on kyse, eikä kukaan tiedä, kenelle autot kuuluvat ja poliisien tulee vain jatkaa matkaa, eikä aiheuttaa häiriötä.
Tämä kaikki tapahtuu uhkaavin elkein ja äänensävyin. Jos tilanne eskaloituu, niin poliisipartio joutuu kutsumaan paikalle lisäjoukkoja. Voi syntyä todellinen metakka. Välillä päädytään fyysiseen väkivaltaan.
Jälkeenpäin voi sitten käydä niin, että partiomiesten ryhmänjohtaja tulee kysymään heiltä, ovatko he koskaan kuulleet suhteellisuudentajusta. Olivatko he perillä siitä, että vastarinta voisi olla mahdollista? Tietävätkö he, miten oikeus tulisi arvioimaan tällaisia mellakoita?
Liikennehäirikön osalta nämä käsittelypöytäkirjat päätyvät useimmiten vapauttavaan tuomioon, kun taas poliisi voi olla iloinen, jos ei itse joudu tuomituksi. Suurin osa tuomareista ei juurikaan ole valmis tukemaan poliiseja näiden valtiollisessa liikennevalvontatehtävässä esim. voimassaolevaa lakia soveltamalla.
Näitä käytännöstä vieraantuneita "hyväihminen-tuomionjakajia" ei juuri kiinnosta, mitä aggressioita nämä poliisit joutuvat kohtaamaan rankaisuvelvollisuutensa vuoksi ja miten poliisi ylipäätänsä saisi tällaisissa tilanteissa oikeuden toteutumaan.
Vuosikymmeniä Neuköllnissä poliisin ylikomisariona toiminut Gaertner kertoi minulle äskettäin, että hän ei ole joutunut koko uransa aikana koskaan tekemisiin jutun kanssa, jossa maahanmuuttajanuoret olisivat varastaneet käsilaukun huivipäiseltä naiselta tai hyökänneet hänen kimppuunsa.
Vihollisia ovat vihatut saksalaiset, he ovat aggression kohde, eivätkä he voi mitään maahanmuuttajasakeille: tekstiviesteillä saadaan muutamassa minuutissa paikalle iso sakki, joka välittömästi alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Saksalaisia pidetään helppoina uhreina.
Näin voi jokainen joutua kosketuksiin arkipäivän kanssa. Teille voi sattua, että koette autokolarissa yllätyksen. Nimittäin silloin, kun kolarikumppaninne on ulkoisesti selkeästi tunnistettavissa maahanmuuttajaksi.
Siinä tapauksessa teidät ja vastapuolenne ympäröi salamannopeasti useita "todistajia", jotka ovat nähneet kaiken. Takaa tullut ei ajanut teidän päällenne, vaan te peruutitte rysäyksellä häntä päin.
Ongelmatilanteissa tulee auttaa etnisiä sisaria ja veljiä. Sillä, mikä on totta ja mikä ei, ei ole mitään merkitystä "vääräuskoisten" kanssa. Nämä ovat niitä pieniä elämyksiä, jotka saavat ihmiset täällä hyvälle tuulelle.
Me kasvatamme lapsemme väkivallattomuuteen. Me tuomitsemme väkivallan yhteenotoissa ja opetamme sen lapsillemme. Toiset opettavat lapsensa olemaan vahvoja, urheita ja taistelunhaluisia. Lähtökohtatilanne on yksinkertaisesti tasapainoton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti