Haluatteko hakea poliittista turvapaikkaa Euroopasta?

Valmistautukaa asumaan keskitysleirissä

Komsomolskaja Pravda 6.2.2013 juttu venäjäksi: Хотите попросить политического убежища в Европе?

Opposition edustaja ei löytänyt ulkomailta paratiisia, eikä suojaa

Olga Klaskovskaja on valkovenäläinen journalisti ja oppositioaktivisti. Vuonna 2006 hän lähti pienen tyttärensä kanssa emigrantiksi aluksi Puolaan ja sitten Norjaan ja Ruotsiin. Siellä hän meni naimisiin ja synnytti pojan. Muutama päivä sitten Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset päättivät karkottaa Klaskovskajan.

Hänen kaltaisellaan henkilöllä tuskin on sympatioita Venäjän vallanpitäjiä kohtaan (Valko-Venäjän vallanpitäjistä puhumattakaan). Hänen lausuntonsa tekee merkittäväksi se todellisuus, jonka ulkomaille lähtöä haaveilevat ja itseään siellä tarpeellisina pitävät joutuvat kohtaamaan... Kuinka väärin arvioikaan toisinajattelija Aleksandr Dolmatov, joka äskettäin hirttäytyi hollantilaisessa vankilassa...

Ensimmäiset havainnot

Olga Klaskovskajan artikkelista "Skandinaavista demokratiaa pakolaisille"

"On tunnustettava rehellisesti, että jos joku olisi sanonut minulle vain muutama vuosi sitten, että joudun kulkemaan elämässäni läpi moisen helvetin, ja että sellainen ylipäätänsä olisi mahdollista (etenkin "demokraattisessa Euroopassa"), niin en ikipäivänä olisi sitä uskonut! Olisin mahdollisesti vain nauranut päin naamaa sellaiselle henkilölle. Tai olisin ajatellut, että henkilö on päästään sekaisin... tai KGB:n agentti: Kuinka tuo voisi olla mahdollista? Euroopassa ja Skandinaviassa, demokratian linnakkeessa, tulisten ihmisoikeustaistelijoiden keskuudessa? Olinhan kirjoittanut siellä useita reportaaseja Euroopan demokraattisista arvoista... Ja kuinka monet kahvit olimme juoneet näiden samojen eurooppalaisten diplomaattien ja tavallisten lähetystövirkailijoiden kanssa Minskissä, Varsovassa, erilaisissa buffeteissa ja banketeissa - kaikki huitoivat käsillään: mainiosti toimittu! Taistelette Valko-Venäjän demokratian puolesta! Tuemme teitä! Emme jätä teitä koskaan pulaan...

Kun tuli puhe konkreettisesta avusta - kaikki äsken käsiään heiluttaneet ja nyrkillä rintaansa takoneet liukenivat hetkessä - siinä kaikki. Mitkä puheet? Mitkä ihmisoikeudet?

...Oslossa otti vastaan purevan kylmä tuuli... Huoneessa, ns. odotushuoneessa oli noin sata henkeä, joista valtaosa oli Afrikan maista tulleita. Tila oli tupaten täynnä ja löyhkä hirveä. Tunsi tukehtuvansa. Kauhukseni aloin oivaltaa, että olimme siellä käytännössä ainoita valkoisia. Osa afrikkalaisista katseli meitä uteliaina ja epäuskoisina. Valtaosa taas oli demonstratiivisen ivallisia. Kului joitakin tunteja, eikä kukaan kutsunut meitä minnekään...

Olemme Tanumin transit-leirissä lähellä Osloa. Tuntui, kuin olisi ollut jossakin Kabulissa tai Mogadishussa... Ympärillä raunioita ja kauheita löyhkääviä parakkeja. Metsää. Sivilisaation nollapiste. Somalit pelasivat kansallisissa kaapuasuissaan ping-pongia. He ulvoivat villisti... Valkoisia oli vain muutamia. Noin 5-7. Myötätuntoisina ja solidaarisina katselemme toisiamme.

Koppava ja virallisen näköinen arabi vastaanotossa (ilmeisesti unohtanut jo itse olleensa vielä äsken maahanmuuttaja) jakaa ihmisiä huoneisiin. Meidät majoitettiin viimeisinä! Vaikka vain me olimme paikalla lapsen kanssa ja huoneemme oli ollut jo kauan vapaana!

Huoneenjaon jälkeen meistä tehtiin heti siivouspäivystäjiä. Toisin sanoen syntipukkeja. Se tarkoitti, että meidän piti pestä kaikki kerrokset ja wc:t (yleiset) ja suihku. Kieltäydyin jyrkästi. Tällaisen afrikkalais-afganistanilaisen sakin kanssa... - tiedä, mitä tauteja olisi voinut saada! Kuka heidät olisi ylipäänsä tutkinut mahdollisten sairauksien ja infektioiden varalta? Lisäksi naapurina ollut armenialainen - koulutukseltaan lääkäri - kertoi, että äskettäin täällä sattumalta havaittiin eräällä neekerillä olevan malaria...

Olin Tanumissa 5 päivää, enkä tänä aikana nähnyt yhtäkään neekeriä, joka olisi siivonnut wc:itä. Välillä sitä tekivät serbit, välillä makedonialaiset. Siis vain valkoiset (jotka siellä saattoi laskea yhden käden sormin)..."

Olga Klaskovskaja katsoi, että Valko-Venäjällä on ongelmia ihmioikeuksissa. Todellinen yllätys kuitenkin odotti häntä demokraattisessa Euroopassa.

Valkoisen miehen taakka

- Olga, kertokaapa, oliko tällainen suhtautuminen maahanmuuttajiin Itä-Euroopasta sääntö vai poikkeus?

- Sääntö ilman poikkeusta. En havainnut poikkeuksia. En voi ymmärtää, että edellisenä vuotena 111.000 ulkomaalaista sai oleskeluluvan Ruotsiin. Arvatenkin juuri afrikkalaisia ja arabeja. Asuin näiden henkilöiden keskuudessa. Pohjimmiltaan loissakkia, joka ei koskaan integroidu tänne, eivätkä he koskaan opi kieltä, eivätkä tule arvostamaan tätä kulttuuria.

He eivät edes tiedä, miten käyttää wc:tä. Heitä piti opettaa. Kun minulle Ruotsin kansalaisen äitinä, ei löydy sijaa näiden 111.000 joukossa, niin se alkaa korpeamaan. Kuinka he tämän kokevat ja suhtautuvat tähän - tämä alkukantainen epäinhimillinen elukkalauma. Arabit hakkasivat tyttäreni Miroslavan koulussa. Soitin jopa poliisille. Poliisi valokuvasi mustelmia. Sitten he lopettivat jutun tutkinnan. Poliisit olivat kantaruotsalaisia ja he sanoivat: - Teidän tulee ymmärtää, että heidän kulttuurinsa on erilainen.

EU:n ovi on suljettu tällaisilta henkilöiltä, mutta se ei estä heitä kiipeämästä sisään ikkunan kautta.

Olgan artikkelista

"Menen ruokalaan päivälliselle. Lautasellinen makaroneja ja teetä (mielestäni hauduttamatonta). Koko ruokala oli tupaten täynnä somaleja ja afganistanilaisia. He syövät käsin. He röyhtäilevät. Lapsi kieltäytyy täysin syömästä. Otan mukaani pari leipäpalaa ja juustoa. Käytävässä minut pysäyttää arabityöntekijä. Hän sanoo, että mitään ei saa viedä ulos ruokalasta... Koko sen ajan, jonka jouduin viettämään Tanumissa, persläpi-työntekijät tulivat tekemään minulle suorasukaisia ehdotuksia. Rotta, joka kielsi voileivän Miralta, ehdotti hetken kuluttua suoraan: "Mennään yhdessä kävelylle... Minä annan sinun sitten viedä vaikka kuinka paljon leipää ja juustoa ulos ruokalasta! Et joudu koskaan näkemään nälkää kanssani!

Transit-leirillä on hassu nimi - Hashlemon - ja se sijaitsee Ruotsin rajalla. Se on myös metsässä. Meidät sijoitetaan kahdeksanpaikkaiseen naisten huoneeseen. Tavanomainen miehitys - Palestiina, Irak, Kiina, Iran. Avioparit erotetaan. Mies laitetaan miesten "osastolle" ja nainen naisten. Ei ole tilaa laittaa pareja yhteen... Mitä sanoikaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen pykälä 13 "oikeudesta perhe-elämään"? Ja ylipäätänsä kaikki muut ihmisoikeussopimukset perusoikeuksista? Tyttäreni Mira meni paikalliseen kouluun. Se ei ollut mikään koulu, vaan jokin draamapiiri...

Ihmisiä oli noin tuhat - valtaosin arabeja, somaleja ja iranilaisia. He olivat käytännössä lähes kaikki miehiä. Voinette kuvitella minkälaiseen tilanteeseen jouduin vaaleana slaavinaisena...

Ruokalassa meitä ruokittiin kuin karjaa. Käytössä oli vielä uudelleenkäytettävät teräksiset astiat (malariatapauksen jälkeen ei ollut kovinkaan mukavaa syödä yleisessä käytössä olleelta lautaselta/lusikalla/haarukalla). Ruokalistalla oli välillä makaroneja ja välillä riisiä. Lihaa saimme vain pari kertaa. Lapsen oli käytännössä lähes mahdotonta kestää sellaista. Monet, myös minä, saivat vatsan kipeäksi. Monella krooniset taudit pahenivat. Lääkärille pyrkiminen kuului fantasian piiriin. Epätodellista. Kun ruokalassa pyysin maitoa lapselle, he sanoivat, että se ei ole sallittua. Vain alle 6-vuotiaat saavat maitoa. Entä 8-vuotias, eikö hän tarvitse enää maitoa?"

- Olga, ymmärtääkseni teitä ollaan taas karkottamassa. Ruotsista.

- Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että minut voidaan lähettää pois milloin vaan. Kaiken lisäksi en ole enää henkilö, joka hakee täältä poliittista turvapaikkaa. Menin täällä naimisiin ja synnytin lapsen ruotsalaiselle. Ja silti he uhkaavat karkottaa minut.

- Minkälainen pojan kohtalo tulee sitten olemaan?

- Päätöksessä ei puhuttu mitään lapsesta. Häntä ei voida karkottaa kotimaastaan, sillä hän on ruotsalainen. Lisäksi aviomieheni on jyrkästi sitä vastaan, että ottaisin hänet mukaani.

Tulkaa huomenna

Kolmas leiri, johon Olga saapui tyttärensä kanssa jonkin verran myöhemmin, oli jotakuinkin normaali paikka. Kuitenkin myös siellä oli vaikeuksia.

Tältä näyttää yksi maahanmuuttajaleiri. Paratiisi arabeille ja somaleille. Helvetti kaikille muille.

Olgan artikkelista

"Tytär pääsi siellä lopultakin tavalliseen kouluun. Koulu kieltäytyi maksamasta koulukuljetusta - maksakaa omistanne. Summa oli mahdoton maksettavaksi. Tukikurjuutta ja työtä oli mahdotonta löytää. Ensinnäkään ei ollut päätöstä ja toisekseen olimme syrjäseudulla, erillään sivistyksestä. Sosiaalityöntekijä sanoi, no menee kouluun sitten polkupyörällä. Matkaa oli joitakin kilometrejä. Eikä siinä kaikki. Pyöräteitä ei ollut! Lapsen olisi pitänyt ajaa maantiellä muiden autojen ja kuorma-autojen seassa. Luonnollisesti kuittasin hallinnon ehdotuksen roskikseen. Onneksi olin tutustunut aiemmin paikallisiin puolalaisiin. He kuljettivat joka aamu autolla lapsensa samaan kouluun. He ottivat samalla tyttäreni mukaan...

Joitakin kertoja tarvitsimme pikaista lääkärin apua. Se torjuttiin. Lisäksi he laittoivat maksamaan. Eräs somali oli suorastaan kuolemassa hallinnon odotustiloissa, hän menetti tajunsa silmieni edessä - Ambulanssi kieltäytyi tulemasta. Tulkoon huomenna vastaanotolle.

Hampaan poistaminen kuului myös fantasian piiriin. Tuista olisi pitänyt maksaa huomattava osa. Millä sitten olisi elänyt koko kuukauden? Mitä olisi syönyt?

Tilanteeni siellä ei ollut mitenkään kadehdittava. Olin ainoa slaavityttö. Ympärillä oli tuhansia afrikkalaisia ja afgaaneja. Leirissä ei ollut vartijoita. Anarkia oli täydellinen. Kukaan ei vastannut mistään. Lähin poliisi oli 40 kilometrin päässä. Päivällisen jälkeen leirissä ei ollut enää ollenkaan hallinnon väkeä. Vain joitakin papualaisia. Pimeys oli pelottava. Ei minkäänlaisia lamppuja, alkeellisintakaan valaistusta.

Huoneeni ikkunat hajotettiin jatkuvasti. Ovia murrettiin. Minulle ehdoteltiin kaikenlaista. Solvasivat. Yrittivät ostaa, maksaa rahalla. Välillä oli aikoja, jolloin en yksinkertaisesti mennyt ollenkaan ulos. Miljoonia kertoja puhuin paikallisen hallinnon kanssa tästä. Pyysin suojelua. En paennut siksi Norjaan, että kokisin siellä lisää ongelmia ja vainoa. Kukaan ei kuitenkaan edes halunnut kuunnella minua. Paikallinen huoltomies tuli ja asensi uuden ikkunan ja ongelma oli käsitelty!

Kävin myös paikallisessa Amnesty Internationalin toimistossa. He kieltäytyivät auttamasta minua, eivätkä edes kuunnelleet tarinaani loppuun...

Ymmärtäessäni, että täällä tulee vain enemmän ongelmia, kuin mitä minulla oli ollut, ja voin piakkoin joutua jonkun tragedian uhriksi, eikä mitään apua ole odotettavissa, niin päätin lähteä pikaisesti Ruotsiin. Vapaaehtoisesti lakkautin hakemukseni käsittelyn Norjassa ja ostin lipun Göteborgiin.

Olisinpa vain tiennyt, että Ruotsissa minua odotti vielä pahempi helvetti - helvetti potenssiin kaksi tai kolme. Vastaavaa en ole nähnyt edes trillereissä..."

- Olga, olitte jo kauan sitten päässyt transit-leiristä, mutta kuitenkin ongelmat vain jatkuivat?

- Kyse on pelkästä pilkanteosta ja halveksunnasta. Ei ollut mitään oikeuksia. En voinut käyttää täällä terveyspalveluja, vaikka olin virallisesti naimisissa, en saa lapselle lapsilisiä. Tiedättekö mitä - alan kohta uskoa, että meillä Valko-Venäjällä kunnioitetaan paremmin ihmisoikeuksia, erityisesti perhelainsäädännössä, sekä naisten ja lasten oikeuksien kohdalla.

Kun elimme vaikeaa kautta perhesuhteissa, niin paikallinen sosiaalitoimisto lupasi minulle ja lapselle täyden tuen. Osoittautui kuitenkin, että vain puheissa. Keskellä talvea heittivät minut ja lapsen ulos kadulle kunnallisesta asuntolasta. Emme maksa enää asumisesta, menkää minne huvittaa...

- Olemme juuri kuulleet opposition edustaja Aleksandr Dolmatovin itsemurhatapauksesta Hollannissa. Minulla on tunne, että hän ei kestänyt kohtaamista byrokraattisen järjestelmän realiteettien kanssa...

- Mitä ilmeisimmin näin on. Jos puhun rehellisesti, niin olen ollut viime aikoina myös vain askeleen päässä tästä. Lapset auttoivat kestämään - heille ei olisi jäänyt ketään. Kuka, jos en minä. Kun nyt ajattelen kaikkea tuota, niin ymmärrän: on oltava urhoollinen, että ei romahda täällä. Heidän (paikallinen Maahanmuuttovirasto, toim. huom.) tehtävänsä on päästä mitä pikemmin eroon sellaisista, kuten minä (mieluummin yleensä karkottaa), tai luoda sellaiset asuin- ja elinolosuhteet, että henkilö itse pakenee sieltä. Uskokaapa vain, että monet myös tekivät niin - kokosivat kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyivät. Koska he kokivat olevansa jo kuilun reunalla: vielä sekunti, niin järki pimenee, tulee hulluksi, kuolee!

P.S. Sain juuri kuulla, että keskiviikkona Ruotsin sosiaalitoimiston edustajat yhdessä muutamien ruotsalaispoliisien kanssa ottivat Olga Klaskovskajalta hänen 7 kuukautta vanhan pojan (Ruotsin kansalainen) ja veivät lapsen tuntemattomaan paikkaan.